Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Shangri-la-Lijiang

Tulimme eilen bussilla Lijiangiin Shangri-lasta. Maisemat olivat hienoja ja viiden tunnin bussimatka muutenkin mukava. Bussiliput oli helppo ostaa Shangri-lan bussiasemalta ja yksi lippu maksoi RMB 48. Tällä kertaa emme joutuneet maksamaan bensalisää Bossille. 

Shangri-lassa viihdyimme lopulta neljä yötä. Kaupunki oli todella miellyttävä ja rauhallinen. Ihmiset olivat todella rentoja meitä kohtaan ja minkäänlaista ukkottamista emme myöskään havainneet. Muutenkaan Kiinassa ei ole ollut samanlaista häslinkiä kuin vaikka Thaimaassa. Kiitos siitä! 

Shangri-lassa mm. nautimme vanhan kaupungin tunnelmasta. Joka ilta klo 19.30 paikalliset aloittivat tanssinsa vanhan kaupungin torilla. Tanssi veti puoleensa niin kaupungin vanhukset kuin nuorisonkin. Ihmiset tulivat tapaamaan toisiansa ja vaihtamaan kuulumiset tanssin lomassa. Sitä oli mielenkiintoista seurata! Kävimme myös maastopyörillä Tiibetiläisessä Ganden Sumtseling Gompa luostarissa, joka on 300v vanha ja siellä asuu n. 600 munkkia. Luostarissa oli paljon kiinalaisia turisteja, jotka tulevat tutustumaan Lounais-Kiinan tärkeimpään luostariin. Tutustuimme myös toiseen luostariin, joka on kukkulalla vanhassa kaupungissa. Siellä pyöritimme todella suurta rukouspyörää, joka oli raskasta ja hauskaa. Shangri-lassa suosittelemme myös Noah Cafe ravintolaa, jossa söimme pitkästä aikaa todella hyvää länkkärisapuskaa. Kaupungista voi myös vuokrata moottoripyöriä RMB 150/ 24h joilla voi ajaa aina Tiibetiin asti. Matkasuunnitelmamme melkein muuttui, Tiibetihän avautui juuri turisteille. Sillä Kuuluisalla seuraavalla reissulla sitten Tiibetiin! Shangri-lasta yhteenvetona sanottakoon, että toivottavasti tulemme vierailemaan kaupungissa uudestaan! 

Shangri-lan bussiasemalla tapasimme englantilaisen Leon nimisen kaverin. Hän oli palaamassa takaisin Lijiangiin, koska korkeus (3200m) ei sopinut hänelle. Lijiangissa jaoimme hänen kanssaan taksin. Hän näytti meille hyvän ja kohtuu hintaisen Panba Guest Housen. Majapaikka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Saimme heidän viimeisen twin roomin. Viime yö maksoi RMB 95. Seuraavat yöt maksavat kuitenkin 135, koska high season alkaa heinäkuussa. Saimme hieman kinuttua alennusta. 

Saavuimme eilen kello 20 Lijiangiin, jonka jälkeen lähdimme syömään kaupungille. Vanha kaupunki on todella upea pimeällä kaikessa valaistuksessaan. Kiinalaisia turisteja on todella paljon. Hinnat ravintoloissa voivat olla todella kalliit, pieni kalja voi maksaa älyttömät RMB 35. Illalla menimme discoon ja tapasimme turistityttöjä Chengdusta maanjäristysalueelta. 

Tänään kävimme mm. syömässä kuuluisia Yunnanilaisia Across-The-Bridge nuudeleita. Pöytään tuodaan maljallinen kiehuvaa keittoa, johon laitetaan vihanneksia, lihaa, merenelävää, yms. jotka kypsentyvät maljassa. Saimme pöytään myös samusirkkoja, jotka olivat herkullisia popsittavia, kuin rapeaa kanan nahkaa. Tämä täyttävä ateria maksoi per poika RMB 32, mikä on mielestämme aika paljon nuudelikeitosta. Hinta kuitenkin sisälsi ison Tsingtaon ja Colan. Täällä on kuitenkin turistihinnat, kiinalaisilla turisteilla tuntuu olevan rahaa. 

Lijiangin vanhakaupunki on todella hieno. Vaikuttavampi kuin Pekingin hutong. Täällä on kuitenkin kaikki suunnattu turisteille. Vanhaakaupunkia halkoo pienet kanaalit, jotka aikoinaan toimivat kaupungin juomavesijärjestelmänä. Nyt niistä ei kai enää kannata juuri juoda. 

Haluaisimme olla täällä ehkä kauemminkin, mutta aikataulumme on kuitenkin tiukka ja yritämme sumplia itsemme Viet Namiin. Todennäköisesti Hanoin kautta Halong Baylle. 

Palataan asiaan myöhemmin!

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Mongolia, UB-Beijing


Ni Hao! Tultiin tänään Pekingiin Ulan Batorista. Saimme liput järjestettyä UB Guesthousen kautta uuteen Mongolialaiseen junaan. Matkustimme meille tuttuun tapaan 2. luokan hytissä. Juna oli tosiaan uudehko ja todella siisti. Aivan eri luokkaa, kuin Kiinalainen juna jolla tulimme Moskovasta Ulan Batoriin. Vaunussa oli mm. ilmastointi ja oma suihkuhuone. Sen lisäksi jokaisessa hytissä oli neljä näyttöä joista pystyi seuraamaan Hollywoodin toimintaelokuvia. Harmi, että elokuvat oli dubattu ranskaksi. Juna tarjosi hyvät puitteet 30h reissulle.

Matkaseurana meillä oli kaksi naista. Olga Pietarista, joka toimi matkaoppaana kahdeksan hengen ryhmälle. He olivat tutustumassa Trans-Siberian reittiin. Olga oli käynyt monta kertaa Suomessa ja oli muutenkin mukava nainen. Toinen
hyttimme naisista oli mongolialainen psykiatri rouva Khaan. Hän osoitti meille mitä tarkoittaa vieraanvaraisuus, aina löytyi teepusseja ja nuudelirasioita poikien ruokkimiseen. Kaiken tämän lisäksi hän maksoi myös meidän teepussimme, joiden luulimme olevan 
ilmaiset niinkuin koko muu vaunukin
luuli. Meillä ei ollut varaa maksaa, koska olimme tuhlanneet viimeiset tögrögit ravintolavaunussa. Mongolian valuuttaa ei ole helppo vaihtaa ulkomailla.

Gobin autiomaan reissu meni todella hyvin. Reissu osoitti Mongolian kauneuden ja paikallisten ihmisten  huomaavaisen luonteen. Mongoliaan on pakko päästä vielä uudestaan! Maisemat vaihtelivat kuivasta autiomaasta vehreisiin niittyihin, joita laidunsivat lehmät, hevoset, muttonit ja kamelit. Näkymät olivat paikoitellen, kuin Madmax elokuvasta tai Lord of The Ringsistä. Nukuimme joka yö paikallisten jurtissa. He toimivat yhdessä matkanjärjestäjien kanssa tarjoten turisteille toisen  jurttansa silloin kun turistit saapuvat paikalle. Saimme heiltä myös illallisen joka oli
aina muttonia. Vaihdoimme joka yö jurttaa ja ajoimme yhdeksän päivän aikana noin 1500km erittäin huonossa maastossa. Suihkuun pääsimme kaksi kertaa, silloin kuin yövyimme kaupungeissa. Niissä kaupungin yleisissä suihkuhuoneissa. Kaupungit koostuivat huonokuntoisista rakennuksista sekä aitauksista joiden sisäpuolella oli jurttia. Jurtat ovat kuitenkin 
todella miellyttäviä sisältä ja niissä oli mukava nukkua ja viettää aikaa. 

Gobin reissu meni nopeasti. Tekemistä ja ihmeteltävää oli paljon. Ratsastimme ensimmäistä kertaa kamelilla ja hevosella. Kamelilla ratsastaminen oli mukavaa ja rauhallista, koska menimme yhdessä letkassa. Jouduimme ohjaamaan vain takana tulevaa kamelia. Hevosella ratsastaminen oli toinen tarina. Kävimme puolen minuutin kurssin hevosen ohjastamisesta mongoliaksi. Lähinnä siinä käytiin läpi, kuinka hevoseen saa lisää vauhtia. Nousimme vain hevosen selkään ja molemmat pojat kokeilivat kontrolloimatonta laukkaa. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Gobin reissun kuudentena päivänä toinen retkikunta majoittui viereiseen jurttaan. Suureksi iloksemme huomasimme, että retkikunta piti sisällään chileläiset ja brasilialaiset ystävämme. Heidän oppaansa oli viemässä heitä Arvaikheerin kaupungin diskoon. Me liityimme Benin kanssa heidän seuraansa. Kaupunki sijaitsee noin 400km lounaaseen Ulan Batorista. Kaupungissa on noin 20 tuhatta asukasta ja suurin osa rakennuksista on jurttia. Disko ja sen meininki yllätti positiivisesti näinkin takapajulassa. Ehdimme olemaan noin puolitoista tuntia diskossa, kunnes poliisi sulki sen. Bileet eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaan jatkoimme jurtille takaisin päästyämme juhlia yhdessä kuljettajiemme ja isännän kanssa. Nauru ja laulu raikui Uazissa pitkälle aamuyöhön asti.

Gobin reissu oli kokonaisuutena todella hieno kokemus ja oikeastaan harmitti tulla takaisin Ulan Batoriin. Maaseudulla olisi viihtynyt kauemminkin. Ulan Batorissa viimeisenä päivänä kävimme syömässä kunnolla Silk Road ravintolassa. MO söi vielä viimeiset muttonit. Illalla menimme diskoon. Aamulla juna lähti viittä yli kahdeksan kohti Pekingiä.

Budjetista voisi kertoa sen verran, että laskujemme mukaan Venäjällä ja Mongoliassa käytimme rahaa noin 15€/päivä + junaliput.

Suosittelemme kaikille Ulan Batoriin menijöille UB Guesthousea. Meidän kokemuksemme olivat positiivisia ja saimme järjestettyä retken ja junaliput heidän kauttansa helposti.

Nyt olemme siis Pekingissä. Yövymme tämän yön City Central Youth Hostelissa, mutta huomenna siirrymme Leo Hostelliin todennäköisesti neljäksi yöksi. Peking vaikuttaa mielenkiintoiselta kaupungilta. Yritämme kirjoitella useammin tänne ja nyt se varmaan onnistuukin paremmin, kun pystymme olemaan vähän enemmän paikoillamme.








tiistai 27. toukokuuta 2008

Suunnitelma ja alkusaadot

Tarkoituksemme on matkata Suomesta Kaakkois-Aasiaan maita pitkin. Aloitamme Helsingista menemalla junalla Moskovaan, josta jatkamme Junalla Trans Siberian-Mongolian reittia aina Kiinaan asti. Kiinasta kuljemme junalla ja busseilla Vietnamin, Cambodian ja Laosin kautta Thaimaahan.

Trans Siberian-Mongolian reitin varrella pysahdymme ainakin Moskovassa ja Mongolian Ulan Batorissa. Kiinan kohteita ovat ainakin Peking ja Yangshuo. Suunnitelmissa oli aikasemmin menna Chengduun Sichuanin maakuntaan josta jatkaa bussilla Shangri-Lan ja Dalin kautta Yunnanin maakuntaan. Muita kohteita emme tarkasti viela tieda. Ne selviavat sitten, kun niihin saavumme. Takaisin lennamme Bangkokista Helsinkiin toivottavasti Finnairin siivilla. Myos muita paluukenttia ja yhtioita olemme miettineet. Seuraamme Hintojen kehitysta.

Ennen matkaa hoidimme tarvittavat rokotukset kuntoon, saadimme viisumit ja varasimme VRlta liput Moskovaan seka varauksen Moskovasta Ulan-Batoriin.

Pekingin Olympialaiset vaikeuttivat Kiinan viisumin saantia, mutta kylla sen ihan helposti sitten kuitenkin sai konsulaatista. Venajan viisumi ostettiin Rustravelin kautta. Mongolian viisumin sai mukavasti Kirkkonummen kunniakonsulaatista.